Taivaantulien tyttö

Pirjo Pike Koski

-itseoppinut valokuvaaja

Tekijän esittely -kurkistus kulissiin. 

Luet tätä tekstiä paraikaa, niinpä olet eksynyt uusille kotisivuilleni, joten tervetuloa! Jos tykkäät revontulista niin seis siihen paikkaan, putruu, täällä saattaisi olla jotakin kiinnostavaa tarjolla. Hoidetaan kuitenkin ensin tekijän esittely pois jaloista.

Olen Pirjo ja vaikutan täällä Länsirannikolla Laitilassa ja lähikunnissa. Miten päädyin ilmiökuvaajaksi ja bloggaajaksi onkin oudompi juttu ja sitä varten piti sairastua vakavasti. Vuonna 2013 omituiset, sähköiskumaiset tuntemukset kasvoillani saivat diagnoosin joka oli pelätty kolmoishermosärky ja outo, minua koko elämäni piinannut sarjoittainen migreeni osoittautui Hortonin syndroomaksi eli härmäläisittäin se tunnetaan nimellä "itsemurhapäänsärky". Ne molemmat ovat jumalattoman haastavia elinkumppaneita. Kivut aktivoituvat mielellään tuulesta, mutta myös valaistus ja hajut provosoivat kohtauksia, -muutaman triggerin mainitakseni. Öisillä retkilläni tein myös huomion, että täällä rannikolla saattaa tuuli loppua yöksi tai aika usein se ainakin rauhottuu, joten päivä-aktiviteetit saivat suosiolla vaihtua öihin ja aloin harjoittelemaan yökuvausta. Onneksi ulkoiluja varten on nykyään myös pelit ja vehkeet eli varastossa on irtohuppuja ja maskeja joka lähtöön, mutta silti tuulessa samoilu on venäläistä rulettia. Tiedän, olen omituinen bongari, mutta satun rakastamaan ilmiöitä ja joskus jonkin asian rakastaminen voi tehdä kipeää.

Muita mielenkiinnon kohteita on metsäily, kuntosali, geologia ja kivi-sekä mineraali näytteiden keruu. Metsäily pitää sisällään sienestystä ja samoilua ja liikuntaa luonnossa, ja kuntosali käsittää kotona olevat laitteet. Olen tehnyt myös vuosikausia yhteistyötä ennen sairastumistani Geologian tutkimuskeskuksen kanssa kansannäyte puolella kivien ja mineraalien parissa. Juttuja Laitilan korukivi löydöistä löytyy myös alan kirjallisuudesta, mm. Suomen korukivet-kirjasta ja jalokiviharrastajain erikoislehti Mineralia ovat julkaisseet juttuja löydöistä vuosien varrella. Kivireissuja teen vieläkin, mutta vähemmän louhoksilla, koska niissä tuppaa tuulemaan etenkin päiväsaikaan ja sitä on hankalampi väistellä päivisin kuin yöaikaan.

Ilmiöistä rakastan yli kaiken revontulia, etenkin isän nimeämää Dyynit-muotoa ja myrsky ilmiöitä, (salamointi rokkaa!) mutta olen retkahtanut myös valaiseviin yöpilviin, haloihin ja sitä myötä muuhunkin taivaalla tapahtuvaan äksöniin. Tässä kohtaa lukija ehkä miettii, miten tämä koko homma alkoi? Miten täti johkaantui alunperin taivasalle?

Vuosi oli 1980 ja olin tuolloin kuusivuotias, kun näin revontulet Lapissa elämäni ensimmäistä kertaa. (älkää ingnooratko siis kuvaajan tämän hetkistä ikää, laitelkaa ne taskulaskimien apit suosiolla kiinni..) Seisoin tuolloin isäni kanssa hotellin takapihalla seuraamassa revontuli näytelmää. Olin täysin myyty. Kirjoitin tohkeissani päiväkirjaan: "näin tänään elämäni ensimmäiset revontulet ja niissä oli kahta eri lajia punaista ja ne olivat tosi hienot. Saisinpa nähdä ne vielä uudelleen!" Isäni keksi uuden lempinimen minulle illan aikana, olin "taivaan tulien tyttö" siitä eteenpäin. (samanniminen, Taivaan Tulet tv-sarja on kuvattu jälkeenpäin...) Reposet olivat unohtumaton elämys pienelle lapselle, mutta edelleen aikuisena, kymmeniä näytelmiä nähneenä jokainen revontuli-ilta on erilainen ja omalla tavallaan muistettava, ja punaiset revontulet sain kokea VIIMEIN viime vuonna. Isän seurassa koin myös ensimmäiset ukkoset- kertoman mukaan jo kaksivuotiaana, kun olin silmät ymmyrkäisinä seurannut salamointia turvallisesti isän sylistä käsin. Muistissa ovat myös lukuisat yhdessä ulkona vietetyt tähtikirkkaat yöt. Mitä muu perhe edellä, sitä lapsi perässä, luonnollisesti.

Lapsuuden innostus reposiin sai uudelleen tulta alleen v. 2013 ja eräänä iltana revontuli ennusteiden käydessä punaisina päätin lähteä matkaan kameran kanssa ja sillä tiellä olen edelleen. Kannatti lähteä. Myöhemmin sain olla mukana ensin "revontulibongarin oppaan" (Into 2018) työryhmässä joka sittemmin jatkoi uuden revontulimuodon (dyynien) tutkimisen pariin. Olin kansalaistieteilijän roolissa mukana alan huippujen kanssa ratkomassa arvoitusta, joka johti uuden revontulimuodon, dyynien löytymiseen 2019 sekä arvostettuun Stella Arcti palkintoon. Revontuli dyynien arvoituksen ratkomisessa käytettiin kahta valokuvaa, joista toinen on ottamani. Dyynien löytymisestä kertova tarina löytyy blogista. 

7.10.2018 klo 20.40.59- tästä alkoi hurja matka.

Seuraavaksi ohjaan sinut loputtoman pulinan sijaan matkalle revontulien sekä muiden luonnonilmiöiden kiehtovaan maailmaan! Tervetuloa kotisivuilleni ja blogin mahdolliseksi uudeksi lukijaksi, ainahan sellaista saa nimittäin toivoa?

Laitilassa, 21.2.2024

TTT eli Taivaantulien tyttö Pike

Dyynit 16.10.2017